Riikan tarina
Olen Riikka Halmetoja, koulukseltani biokemian tohtori ja identiteetiltäni espoolaistuva sudeettisavolainen. Oululaistaustani on myös vahva, sillä työskentelin ja kouluttauduin siellä.
Synnyin ja vartuin Kiuruvedellä Pohjois-Savossa. Molemmat vanhempani olivat yrittäjiä: isä suunnitteli ja rakensi lämpölaitoksia, äitini ompelee edelleen.
Kävin lukion Iisalmen Lyseossa, josta siirryin Ouluun, jossa ehdin työskentelemään muutaman vuoden Alkossa. Asiakaspalveluammatissa oppi kohtaamaan monenlaisia ihmisiä. Myyjän työ oli aikansa mielekästä, mutta maailmalla vaikutti olevan muutakin tarjottavana. Lääkäriystäväni kehotuksesta hain opiskelemaan Oulun yliopistoon biokemiaa, jota luinkin sitten ns. päätyyn asti ja väittelin tohtoriksi keväällä 2023.
Olen seurannut yhteiskunnallisia asioita varhaisaikuisuudesta asti ilman puoluepoliittista kulmaa. Nautin ihmisten kohtaamisesta ja laajoista keskusteluista eri aiheista. Väitöskirjani aikana tutustuin paikallisiin kokoomuslaisiin kuntavaikuttajiin, joilla oli sekä parhaimmat että hauskimmat argumentit.
Liityin Kokoomukseen keväällä 2023 muutettuani Oulusta Espooseen. Olin mukana ystäväni eduskuntavaalikampanjassa ja vaalikentillä ihmisiä tavatessani koin olevani oikeassa paikassa: kohtaamassa erilaisia näkemyksiä ja yrittämässä ymmärtää, miten niitä yhdistelemällä tehdään parempaa yhteiskuntaa.
Olen vakuuttunut siitä, että Kokoomus on maamme puolueista tällä hetkellä paras mitä tulee omiin keskeisiin arvoihini: taloudellisen ja inhimillisen vapauden tavoitteluun, sivistykseen ja vastuunkantoon. Minulle tärkeitä asioita ovat kaunis luonto, laadukas koulutus ja hyvinvoivat, terveet ihmiset.
Suomen haasteet ovat moninaiset ja vuosikymmenien poliittisen laiminlyönnin seurausta. Maatamme voi viedä oikeammalle menettämättä yhteiskunnan kantavia rakenteita. Tätä suunnanmuutosta varten tarvitsemme enemmän oikeistolaisia ihmisiä mukaan päätöksentekoon.
Näistä syistä olen ehdolla ja valmis tekemään työtä paremman Espoon ja sitä myötä paremman Suomen eteen.